Tänään on kaunis syyspäivä. Ilmassa on jo syksyn tuntua, vaikka luonto ei ole vielä kokonaan luopunut kesästä. Aurinko osuu puiden välistä ja ympärillä on sellainen rauha, joka saa hetkeksi pysähtymään.
Kuuntelin tänään Reijo Taipaleen kappaletta Elonpolulla. Jo kappaleen nimi pysäytti. Sama sana, jonka ympärille tämä oma ajatus Elonpolusta on vähitellen rakentunut.
Siinä hetkessä aloin miettiä onnellisuutta.
Nuorempana onnellisuuden saattoi helposti ajatella olevan jotakin, joka odottaa tulevaisuudessa. Kun saavuttaa jotakin. Kun elämäntilanne muuttuu. Kun saa enemmän rahaa, paremman työn, kodin tai jotakin muuta, mitä sillä hetkellä tavoittelee.
Mutta mitä enemmän omaa elonpolkua on kulkenut, sitä enemmän olen alkanut ajatella, ettei onnellisuus ehkä löydykään määränpäästä.
Ehkä se löytyy matkasta.
Tavallisesta syyspäivästä. Musiikista, joka herättää muiston. Metsän tuoksusta. Keskustelusta toisen ihmisen kanssa. Hiljaisesta hetkestä, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään.
Joskus onnellisuus voi olla myös sitä, että vaikean päivän keskellä huomaa edelleen olevansa tässä.
Elämään kuuluu väistämättä myös menetyksiä, pettymyksiä, huolia ja vaiheita, jolloin oma suunta katoaa näkyvistä. Niitä ei tarvitse yrittää maalata kauniimmiksi kuin ne ovat. Ehkä onnellisuus ei tarkoitakaan elämää ilman vaikeuksia.
Ehkä se tarkoittaa kykyä huomata niiden keskellä myös se, mikä on hyvin.
Olen työni ja elämäni aikana nähnyt ihmisiä hyvin erilaisissa tilanteissa. Se on opettanut minulle ainakin yhden asian: ulkopuolelta on lähes mahdotonta tietää, mitä toinen ihminen kantaa mukanaan.
Siksi onnellisuuttakaan ei voi mitata sillä, miltä elämä näyttää muiden silmissä.
Jokaisella on oma polkunsa.
Toisinaan kuljemme kevyesti ja maisema ympärillä tuntuu kirkkaalta. Toisinaan polku muuttuu kiviseksi, emmekä oikein tiedä, mihin suuntaan seuraavaksi pitäisi mennä.
Ja joskus vierelle ilmestyy toinen ihminen juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee.
Tänään Reijo Taipaleen musiikkia kuunnellessani ja syyspäivää katsellessani ajattelen, että ehkä meidän ei tarvitse jatkuvasti etsiä onnellisuutta.
Voisimme välillä vain pysähtyä huomaamaan sen.
Se saattaa olla paljon lähempänä kuin kuvittelemme.
Tässä päivässä. Tässä hetkessä. Tällä omalla elonpolulla.
— Petri